Laskuvarjohyppääminen Suomessa

Kukapa meistä ei olisi, varsinkin lentokenttien läheisyydessä, joskus nähnyt kuinka kauniina päivänä pikku lentokone pudottaa yhden tai useampia laskuvarjohyppääjiä ja värikkäät varjot leijailevat hiljalleen kohti maata. Olet saattanut miettiä voisiko tuo laji olla mukava harrastus, tai toisaalta vannonut itseksesi, että tuo on sellaista mitä et koskaan aio tehdä. Oli miten oli, laskuvarjohyppääminen on ajanviete, joka on varmasti tullut jäädäkseen. Mutta mistä kaikki oikein alkoikaan ja milloin?

Aikoinaan 1400-luvulla kuuluisa keksijä Leonardo da Vinci piirsi jo luonnoksia laskuvarjosta, mutta keksintö saattaa olla paljon vanhempikin. Ennen lentokoneen keksimistä laskuvarjohyppyjä jo kokeiltiin hyppäämällä kuumailmapalloista, ja ensimmäinen hyppy ajoittuu vuodelle 1797. Viime vuosisadalle tultaessa laskuvarjohyppy alkoi olla yhä suositumpaa. 1920-luvulta asti esiinnyttiin ilmailunäytöksissä ja 1930-luvulta asti laskuvarjohyppääminen on ollut myös sotilaallisessa käytössä. Esimerkiksi Normandian maihinnousussa kesällä 1944 yksi liittoutuneiden taktiikoista oli käyttää laskuvarjojoukkoja avainkohteiden valtaamiseen ja laskeutumisalueiden varmistamiseen. Siviilipuolella harrastusmielessä se on kasvattanut suosiotaan lähinnä 1950-luvulta alkaen.

Entä Suomi? Helsinkiin perustettiin ensimmäinen laskuvarjohyppykerho, Suomen Laskuvarjokerho ry, vuonna 1960. Aloittaessaan se toimi Malmin legendaarisella lentokentällä. Ensimmäiset pari vuotta kuluivat lähinnä harrastuksesta haaveilemiseen ja kokoontumisiin, hyppäämässä käytiin ulkomailla asti. Vuonna 1962 aloitettiin sitten ensimmäisillä siviilihypyillä, joita kertyi kokonaista 22 kappaletta. Mutta harrastus alkoi saada niin sanotusti tuulta alleen yhä enemmän ja onkin kasvanut tasaisesti vuosien varrella. Vuonna 2013 Suomessa oli jo 15 toimivaa laskuvarjokerhoa.

Vaatimukset ja koulutus

Vaatimukset ja koulutus

Jotta pääsisi opiskelemaan laskuvarjohyppäämistä, täytyy terveydentilan olla hyvä. Terveydellisten vaatimusten täyttyminen osoitetaan koulutusorganisaatiolle terveydentilavakuutuksella, tai joissakin tapauksissa, kuten 60 vuotta täytettyään, lääkärintodistuksella. Kun oppilas sitten on kelpuutettu, on hän joko alkeis-, perus- tai jatkokoulutuksessa. Ennen koulutuksen aloittamista oppilaan on oltava täyttänyt 15 vuotta, ja alaikäisen on saatava huoltajalta kirjallinen suostumus laskuvarjohyppytoiminnan aloittamiseen.

Aluksi oppilas suorittaa laskuvarjohyppyjä kouluttajan valvonnassa, ja jatkokoulutuksessa sitten ilman kouluttajaa tämän kuitenkin valvoessa suoritusta joko maasta tai ilmasta käsin. Suomessa voidaan myös aloittaa koulutus nova-alkeiskurssilla, jossa sana nova tarkoittaa nopeutettua vapaapudotusta. Silloin oppilas hyppää heti alusta alkaen itseaukaisuhyppyjä, ensin kahden ja lopulta vain yhden novahyppymestarin kanssa. Jos haluat, voit kysellä harrastuksesta ja kenties erilaisista kursseista järjestäjiltä.

Laskuvarjourheilun alalajit

Laskuvarjourheiluun kuuluu useita alalajeja. Ne jakautuvat varjon varassa ja vapaapudotuksessa suoritettaviin, joissa myös kilpaillaan eri tasoilla. Varsinkin kilpailtaessa puhutaan jo todellisesta huippu-urheilusta. Vapaapudotuslajeista tunnetuin ja kauan harrastettu laji on kuviohyppy. Siinä hypätään vaakatasossa maata kohti, kehon etupuoli alaspäin, ja pyritään ottamaan hyppykavereista otteita. Näistä otteista saadaan sitten pisteitä. Free-hyppäämisessä asentoja onkin monia, voidaan olla vapaapudotuksessa vaikkapa pää alaspäin tai ylöspäin. Suosikkeihin kuuluvat myös kulma- ja liukuhypyt, joissa liikutaan vaakatasossa pitkiäkin matkoja. Liitopuvulla hyppääminen on myös yksi lajeista, ja siinä kilpaillaan lennetyssä matkassa ja nopeudessa. Tarkkuushypyssä taas pyritään osumaan maaliin. Tässä voidaan puhua varsinaisesta pikkutarkkuudesta, sillä maali on vain vaatimattomat kaksi senttiä halkaisijaltaan.

Entä jos hyppääminen kiinnostaa, mutta ei ole aikaa useampipäiväisiin kursseihin? Lajiin pääsee tutustumaan yhden päivän tandemhyppykurssilla, jossa pienen koulutuksen jälkeen oppilas kiinnitetään valjailla kokeneeseen hyppymestariin. Koska mestari vastaa ohjaamisesta ja varjon avaamisesta, oppilaalle riittää se, että säilytetään oikea asento. Ja jos pelkkä lentokoneesta hyppääminen kauhistuttaa on mahdollisuus kokeilla lajia vapaalentotunneleissa, jotka ovat nykyään todella suosittuja.

Mikä onkaan loppujen lopuksi tämän lajin viehätys ja vetovoima, onhan sillä valtavasti harrastajia tänä päivänä? Ehkä yksi tekijä on se, että näin ihminen voi kokea huiman lentämisen tunteen. Ainakin monet harrastajat ovat kuvailleet sitä tunnetta vapauttavaksi, huikeaksi ja kiehtovaksi. Laskuvarjourheilu on myös hyvin sosiaalinen harrastus, uusia ystävyyksiä solmitaan varmasti ja aikaa vietetään lajin ulkopuolellakin.